Historia

Tampereen Astrologisen Seuran historia

Ajatus astrologisen yhdistyksen perustamisesta Tampereelle virisi muutaman alasta kiinnostuneen parissa kun nämä aktiiviset harrastajat olivat joidenkin vuosien ajan kokoontuneet yhteen epävirallisesti. Seuran perustamiskokous pidettiin Kissanmaalla Anne Hietasen kotona 3. lokakuuta 1982, ja ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Marja-Liisa Niemi-Mattila. Yhdistysrekisteriin hyväksyminen otti aikansa, ja vasta vuoden 1986 lopussa seura sai liittää nimeensä päätteen ry.

TASin tavoitteena oli alusta saakka, ja on edelleen, jakaa asiallista tietoa astrologiasta ja toimia yhdyssiteenä harrastajille. Alkuvuosina toiminta oli pienimuotoista, mutta jäsenmäärä on ollut jatkuvasti tasaisessa nousussa. Seura kokoontui monissa eri osoitteissa, esimerkiksi YO-talolla, Tiibetiläisyhdistyksen tiloissa sekä Martta-yhdistyksessä ennen kuin toiminta keskittyi nykyiseen paikkaan Pirkanmaan Ihmissuhdetyön tiloihin Yliopistonkadulle.

Seuran toimintaan kuului alusta saakka kuukausiesitelmien järjestäminen. Varhaisvuosina pidettiin enemmän viikonloppukursseja, kun nykyisin muu toiminta on lähinnä pienryhmissä kokoontumisia sekä pienimuotoisia koulutuspäiviä. Seurassa on koko sen toiminnan ajan julkaistu itseopiskelumateriaalia, ja nykyisin monistevalikoima on varsin kattava. Lahjoitukset seuran kirjastoon ovat auttaneet kartuttamaan valikoimaa monipuoliseksi. Luentoja on tallennettu useita vuosien varrella, joten astrologinen tietopankki on kasvanut runsaaksi.

Marja-Liisa Niemi-Mattila pitämässä astrokurssia ennen TASin perustamista 1980.
Marja-Liisa Niemi-Mattila pitämässä astrokurssia ennen TASin perustamista 1980.

Henkinen ja esoteerinen astrologia on ollut tunnusomaisinta astrologian osa-aluetta, mutta vuosien mittaan seurassa on esitelty ja tutkittu alaa erittäin monipuolisesti, välillä rajatiedon reuna-alueillekin kaarrellen. Seura on toiminut sallivana, hengeltään avarana ja kannustavana ponnahduslautana muutamalle alan ammattilaiselle, ja henkisenä kotina useille harrastajille.

Tampereen Työväenopistossa on järjestetty astrologian kursseja jo vuosikymmenien ajan, ja ne on tarjonneet mukavan lisän astrologian opiskeluun Tampereella; monet opiston kurssilaisista ovat liittyneet seuraan jäseniksi. Jokakesäisen Kreivilän astrotapahtuman kanssa yhteistyö on ollut vakiintunutta, jopa siinä määrin että tapahtumaa on monesti luultu seuran järjestämäksi. Rajatiedon Yhteistyön tuotua messut myös aivan seuran naapuriin, Tampere-taloon, on messuilu ollut helpompaa. Joitakin kertoja seura on ollut muualla henkisen alan messuilla, ja jatkossakin pyrimme näkymään messuilla ja muissa tilaisuuksissa mahdollisuuksien mukaan.

Tietotekniikan kehitys on auttanut seuran näkyvyydessä ja löydettävyydessä kun TAS sai kotisivut. Viime vuosina seurassa on aktiivisesti hyödynnetty sosiaalisen median suomia mahdollisuuksia, ja toiminta on saanut aivan uudenlaisia tiedottamisen, ajankohtaisuuden ja palvelun muotoja. Marja-Liisa Niemi-Mattila on jakanut auliisti tietämystään ja osaamistaan, ja vielä neljänkymmenen (40) vuoden jälkeenkin hän toimii yhdistyksessä aktiivisesti. Yksinomaan sähköiseen viestintään seura ei kuitenkaan ole lähtenyt, vaan välittää jäsenilleen neljästi vuodessa jäsentiedotteen, nyttemmin jo useasivuiseksi vihkoseksi painetun astrologisen tietopaketin.

Tampereen Astrologisen Seuran puheenjohtajakaudet

1982 – 84Marja-Liisa Niemi-Mattila
1985 – 86Rauni Karhu
1987 – 94Marja-Liisa Niemi-Mattila
1995Salme Mäkinen
1996 – 1998Marja-Liisa Niemi-Mattila
1999 – 2001Markku Kantee
2002 – 06Marja-Liisa Niemi-Mattila
2007Ulla Kivistö
2008 – 09Marja-Liisa Niemi-Mattila
2010 – 15Tarja Enoranta
2016 – 2019

Sanna Koivunen

2020- 2022Sari Koivula
2023Sanna Koivunen
2024 –Sari Koivula

Vastaa